lauantai 22. joulukuuta 2012

Pefletit

Ehdin juuri ja juuri tehdä pefletit ennen joulua! Tein ennen varsinaisia peflettejä kokeiluja. Kokeilin aaltotoimikasta ja ristitoimikasta, ja tämä ristitoimikas päätyi lopulliseen malliin. Ja sitten piti tehdä vielä kutistumiskokeiluja. "Tilaustyö" onnistui täydellisesti kokeilujen ansiosta. Sain mitat juuri sellaisiksi kuin pitikin.
Vaikka se on inhottavaa tehdä kokeiluja toisensa perään, niin se kuitenkin palkitaan onnistuneella työllä. Olen ylpeä siitä, että jaksoin ponnistella tämän työn kanssa loppuun saakka. Kaamos tietenkin hidasti vähän työtahtia. Mutta silti, tein sen! Onnistuneen joululahjan!

Peflettejä tuli yhteensä neljä kappaletta. Kaksi kummallekin tärkeälle saajalle. Nyt vielä paketointi ja lahjat lähtevät matkaan! :)




Kuva ei ole mikään paras. kun on saunasta salamalla otettu rikkinäisellä kameralla. Mutta eiköhän siitä kuitenkin näe, millaiset pefletit tuli. :)


HYVÄÄ JOULUN AIKAA KAIKILLE JA ONNEKASTA UUTTA VUOTTA 2013!

3 kommenttia: