lauantai 24. maaliskuuta 2012

Uusi ulkoasu, uusi ajatusmaailma

Uusi vuosi ja lupausten tekeminen oli jo tammikuussa mutta minäpä teen lupauksia nyt näin synttäreideni kunniaksi, mikä virallisesti on vasta huomenna. Juhlittiin miehen ja äitin kanssa tänään ja sain mukavia lahjoja. Äitiltä sain Niiskuneiti t-paidan, mummilta (äiti toi paketin) Niiskuneiti keksirasian, johon laitan ylimääräiset pikkupuolat kudonnasta ja mieheltäni 12 kappaletta vanhoja Mallikerta-lehden numeroita. Nyt mulla onkin sitten kaikki 2002 vuodesta tähän päivään yhtä loppuunmyytyä lehteä lukuunottamatta.
Niin siitä lupauksesta, päätin nyt tässä otsikkoa kirjoittaessa, että suhtautuisin positiivisemmin tekemiini kudonnaisiin. Ja arvostaisin niitä. Vaikeaa se on tällaiselle kriittiselle tytölle, mutta yritetään ainakin!
Blogin ulkoasunkin muutin vähän iloisemmaksi sen synkän mustan tieltä. :)



Sitten kudontaan. Äiti ihastu tuohon pitsikuvioon, mitä teen parhaillaan. Haluaa Onnenapilan lisäksi muiihin pöytiin sitten tota pitsikuviota. Meille olin ajatellu tehdä tuon oranssin liinan (mikä kohta näkyy kuvassa). Olin ehtinyt kutomaan siitä metrin pätkän ja yhteen äitin pöydistä tarvitaan just sen kokonen. Loimesta jää siis 50 cm kutomatta. Äiti keksi sitten, että kutoisin hänen yöpöydälleen 30 x 30 cm liinan tosta lopusta. Sehän passaa! Muille liinoille (olohuone ja eteinen) täytyy tehdä uusi loimi. Toivottavasti vaikka mummikin tilaisi Onnenapilan tai pitsin, ettei tarvitse tehä vain kahen metrin lointa. Huomenna saan loimen kudottua loppuun niin pääsee ompelemaan koko rykelmän mitä olen kutonut. Kivaa! Kokeilen uutta systeemiä irtileikkaamisessa. Oon tähän asti tehnyt niin että leikannut liinat erilleen ja sitten vasta ommellut siksakin reunaan. Tällä kertaa kokeilen tehä toisinpäin. Jänskättää, että saanko ommeltua ihan oikeasta kohtaa ja etten vahingossa leikkaa siksakin päältä. Näkö on sen verran huono, että voi vähän olla ongelmallista. Mutta kokeillaan!

Tuo violetti lanka on erottamassa kaitaliinan ja pikkuliinan rajakohtaa.

2 kommenttia:

  1. Hyvänen aika sinulla on synttärit ja minä ihan unohdin!!! Hyvää Syntymäpäivää raksu! :)♥

    VastaaPoista